Nousevat maat: eToron StartupNations-salkku

Kaksikymmentä vuotta sitten Irish Times julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin Irlannin ohjelmistoyritysten start-up-kulttuurin olevan itse asiassa kotoperäistä, eikä monikansallisten yritysten entisistä työntekijöistä peräisin oleva ilmiö. Tämä pienten maiden erityislaatuinen start-up-kulttuuri, jossa innovaatiot virtaavat, uusia teknologiayrityksiä syntyy koko ajan ja missä  vain taivas on rajana on kokonaisuus, jonka pyrimme tiivistämään uuteen StartUpNations Smart Portfolioomme. Keskitymme erityisesti näiden maiden startup-yritysten kohdalla mahdollisuuksiin hyödyntää merkittävää kasvua yritysten alkuvuosina.

Pienten maiden start-up-yrityksiin sijoittamisessa on todella jännittävää se, että niiden menestystarinat liittyvät yhtä lailla maihin, jotka mahdollistavat oikeanlaiset kasvumahdollisuudet. 

Esimerkiksi Romanialla on useita ominaisuuksia, jotka tekevät siitä houkuttelevan sijoituskohteen. Elinkustannukset ovat alhaiset, yrityksen perustaminen on edullista ja saatavilla on laadukasta ja hyvin koulutettua työvoimaa. Vaikka Romania on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista talouksista, pienen markkinansa vuoksi romanialaiset start-upit keskittyvät pääasiassa tarjoamaan tuotteitaan maailmanlaajuisille markkinoille menestyäkseen.

Toinen pienillä markkinoilla toimiva maa, jolla on globaalit näkymät, on Israel. Tämä Välimeren rannikolla sijaitseva pieni maa on aina kohdannut erilaisia haasteita, mikä on kehittänyt ajattelutavan jatkuvaan ratkaisujen etsimiseen ja kriittisten elämäntaitojen kehittämiseen suhteellisen nuorella iällä. Israelin hyvin koulutetusta työvoimasta löytyy paljon osaajia moniin uusiin teknologiayrityksiin, jotka haluavat rekrytoida vastavalmistuneita, joilla on edistyneet tietokoneohjelmointi- ja kyberturvataidot jo nuorena. 

Keski-Euroopassa sijaitseva Sveitsi tarjoaa loistavia mahdollisuuksia start-upeille. Toisin kuin Romaniassa, Sveitsissä liiketoiminnan harjoittaminen on todella kallista. Siitä huolimatta Sveitsi houkuttelee uusia yrityksiä monien hyvien puoliensa, kuten erinomaisen sijainnin, huippuluokan työvoiman, vahvan talouden, ensiluokkaisen infrastruktuurin ja yritysystävällisen lainsäädännön ansiosta.

Kaikki maat eivät ole samanlaisia, mutta jokaisessa näistä pienistä maista on jotain erityistä, joka houkuttelee luokseen monia menestyksekkäitä start-upeja. StartUpNations Smart Portfolio sisältää yrityksiä kustakin näistä maista sekä monista muista.

Kuten kaikki eToron Smart Portfoliot, myös tämä on teemaperustainen salkku, joka tarjoaa pääsyn joukkoon omaisuuseriä tietyiltä alueilta, ollen samalla hajautettu, jotta sijoituksesi ei riipu yhden tai kahden yrityksen kohtalosta. Luomme Smart Portfolioita pitkän aikavälin strategiaa ajatellen, mutta tämän tietyn Smart Portfolion luonteesta johtuen yritysten vaihtuvuus salkussa on hieman yleisempää. 

StartUpNations Smart Portfolioa kootessamme etsimme maita, joissa asuu suhteellisen vähän, alle 20 miljoonaa ihmistä ja joiden toimintaympäristö edistää innovaatioita niin, että yritykset voivat menestyä. Lyhyesti sanottuna etsimme maita, joiden toimintaympäristössä yrityksillä on hyvät mahdollisuudet menestyä. 

Tarkastelimme kolmea eri tekijää löytääksemme maita, jotka sopivat tähän voittajamuottiin: yritysystävällinen toimintaympäristö, hyvät start-up-mahdollisuudet ja IMD World Competitiveness Yearbook -raportti. Nämä tekijät auttoivat meitä määrittämään auttaako maan investointi-ilmapiiri, sen kilpailuympäristö, hallinnon tehokkuus, infrastruktuuri ja muut tekijät start-up-yrityksiä menestymään. Yhdistämällä näistä lähteistä saadut tiedot analyysiimme valitsimme parhaat maat tähän salkkuun. 

Kaikkien salkkuun sisältyvien yritysten on täytynyt olla julkisen kaupankäynnin kohteena alle viisi vuotta, jotta yrityksen alkuvaiheen korkea kasvupotentiaali voidaan hyödyntää ja pysyä ajan tasalla uusimmista yrityksistä heidän aloittaessaan matkansa julkisille markkinoille. Lisäksi päivitämme salkkua vuosittain uusilla yrityksillä juuri listautumisannin jälkeen.

StartUpNations Smart Portfolio on loistava mahdollisuus sijoittaa maihin, joiden kulttuuri ja toimintaympäristö tukevat oikealla tavalla uusien yritysten kasvua. Sijoita start-upien jännittävään maailmaan hajautetulla salkulla ilman sitä tavanomaista haittapuolta, että kaikki toiveesi olisi vain yhden yrityksen varassa. 

SIJOITA STARTUPNATIONSIIN

Kopiointikaupankäynti ei ole sijoitusneuvontaa. Sijoituksesi arvo voi nousta tai laskea. Pääomasi on vaarassa.

Tämä viestintä on tarkoitettu vain tiedoksi ja oppimiseen, eikä sitä tule käsittää sijoitusneuvona, henkilökohtaisena suosituksena tai tarjouksena tai pyyntönä ostaa tai myydä mitään rahoitusinstrumentteja. Tämä materiaali on laadittu ottamatta huomioon kenenkään vastaanottajan sijoitustavoitteita tai taloudellista tilannetta, eikä materiaalia ole laadittu riippumatonta tutkimusta edistävien lakisääteisten ja sääntelyvaatimusten mukaisesti. Viittaukset rahoitusvälineen, indeksin tai paketoidun sijoitustuotteen aiempaan tai tulevaan kehitykseen eivät ole, eikä niitä tule pitää luotettavana indikaattorina tulevista tuloksista. eToro ei esitä eikä ota vastuuta tämän julkaisun sisällön tarkkuudesta tai täydellisyydestä.