Hyvää Halloweenia: 5 pelottavinta asiaa sijoittamisessa

Halloweenia, jota kutsutaan myös pyhäinpäiväksi, vietetään joka vuosi 31. lokakuuta. Tämä hauska mutta pelottava juhlapäivä on saanut alkunsa Samhainista, muinaisesta kelttiläisestä festivaalista, jossa ihmiset kokoontuivat kokkojen ympärille pukeutuneina pukuihin torjuakseen aaveet ja henget. Halloweenia juhlistetaan nykyään perinteisesti pelottavilla koristeilla, pukujuhlilla, tekemällä piloja ja karkki tai kepponen -leikeillä.

Halloweenin tavoin sijoittaminen voi joskus tuntua ”karkki tai kepponen” -kokemukselta riskien ja mahdollisten voittojen takia. Katsotaanpa viittä suurinta pelkoa, joita sijoittajilla voi olla, ja myös miten ne voidaan torjua!

Pelottava asia 1: Rahan menettäminen

Sijoittajat pelkäävät epäilemättä eniten kovalla työllä ansaitsemiensa rahojen menettämistä. Tämä on todennäköisesti myös suurin syy siihen, että ihmiset, jotka eivät vielä sijoita, pyrkivät pysymään etäällä rahoitusmarkkinoista. Paras vastalääke tälle pelolle on ymmärtää sijoittamiseen liittyvät riskit ja sijoittaa vain niin paljon kuin on varaa menettää.

eTorossa on useita käytännöllisiä ominaisuuksia, joista on apua. Ensimmäinen on käyttää kaikissa sijoituksissasi tappionpysäytystä, jolla voit määrittää suurimman mahdollisen tappion ennen kuin positio sulkeutuu automaattisesti. Tutustu oppaaseemme tehokkaiden tappionpysäytys- ja voiton kotiutustavoitteiden asettamisesta täällä. Seuraava ominaisuus on riskiarvo. Se on tärkeä ominaisuus, joka näyttää kenen tahansa eToron sijoittajan ottaman riskin ja joka lasketaan kehittämällämme kaavalla. Lue täältä lisää riskiarvosta ja siitä, miten se lasketaan. Ja lopuksi, eToron negatiivisen saldon suojan ansiosta et voi koskaan menettää enempää varoja kuin olet tallettanut eToro-tilillesi. Voit lukea lisää negatiivisen saldon suojauksesta täältä.

Pelottava asia 2: Virheiden tekeminen

Tämä pelko on seurausta ensimmäisestä, sillä yksi tapa menettää rahaa on tehdä virheitä sijoitettaessa. Koska kukaan ei voi mitenkään aina tehdä täydellisiä arvioita, kaikki sijoittajat tekevät virheitä.

Vaikka virheitä ei aina voida välttää, ne voidaan minimoida. Talouslukutaito ja sijoitustietämys ovat tässä olennaisia. Lue lisää talouslukutaidon tärkeydestä tästä julkaisusta ja siirry sitten eToron verkkokaupankäyntiakatemiaan, joka on ilmainen talouskoulutusresurssi, jonka tarkoitus on varustaa sinut tiedoilla ja taidoilla tekemään parempia taloudellisia päätöksiä ja välttämään samalla yleiset sudenkuopat.

Toinen tapa suoriutua tästä pelosta on käyttää eToron ilmaista demotiliä. Virtuaalisalkulla voit harjoitella sijoittamista riskittä 100 000 virtuaalidollarilla ja samalla kasvattaa itseluottamusta tehdäksesi tosimaailman päätöksiä.

Pelottava asia 3: Laskutrendi

Kun markkinat ovat korkealla ja ilmapiiri on positiivinen, sijoittajien on helpompi tuntea olonsa optimistiseksi ja luottavaiseksi. Mutta kun markkinat romahtavat, on aivan liian helppo joutua paniikkiin.

Kokeneet sijoittajat tietävät, että markkinat ovat syklisiä. Ne tyypillisesti nousevat ja laskevat tietyssä määrin, ja tämä malli on odotettavissa. Osaavat sijoittajat tietävät myös, että laskusuuntaus voi itse asiassa olla tilaisuus. Markkinoiden laskiessa voit ”ostaa laskun”, mikä tarkoittaa, että sijoitat matalilla hinnoilla ja saat siten enemmän arvoa odottaessasi aikaa, kun trendit alkavat taas nousta. Muita sijoittajille tarjolla olevia strategioita ovat lyhyeksi myynti ja turvautuminen turvasatamaomaisuuseriin.

Pelottava asia 4: FOMO (osattomaksi jäämisen pelko)

Voi sitä surullisen kuuluisaa osattomaksi jäämisen pelkoa. Tämä yleinen sijoittajien ahdistus voi tukea markkinoita aivan yhtä paljon kuin optimismi. Viimeaikaisista esimerkeistä ei ole pulaa. Sijoittajat joutuivat FOMO-vimmaan ja ryntäsivät tavoittelemaan voittoja: Dogecoinin tähdenlennon kaltainen 12 000 %:n nousu sekä sellaiset ”meemiosakkeet” kuin Gamestop ja AMC tulevat heti mieleen. Miten on mahdollista pysyä mukana, kun tuulet näyttävät muuttuvan niin nopeasti?

Yksi eToron suurista eduista on se, että se on yhteistyöhön perustuva sijoitusyhteisö, jossa ihmiset jakavat strategiansa ja näkemyksensä reaaliajassa. Ota tavaksi tarkistaa uutissyötteesi säännöllisesti ja katsoa, mitä muut sijoittajat tekevät. Ja tietenkin eToron CopyTrader™– ominaisuudella voit kopioida muita sijoittajia automaattisesti. Lue lisää kahdesta tärkeästä sosiaalisen sijoittamisen strategiasta eToron oppaasta täältä.

Pelottava asia 5: Salkku ei ole riittävän hajautettu

Paljon on jo sanottu siitä, että hajauttaminen on tärkeä strategia sijoittajille. Esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Jos siis oletamme, että olet jo vakuuttunut hajauttamisen tärkeydestä, kuinka paljon on tarpeeksi? Miten allokoitavat varat ja omaisuuserät painotetaan?

Onneksi eToro on käyttänyt aikaa ja vaivaa luodakseen erilaisia valmiita sijoitussalkkuja, jotka perustuvat tutkimukseen, asiantuntija-analyysiin, riskinhallintaan ja huipputeknologiaan. Nämä sijoitussalkut ovat ennalta määritetyn teeman tai strategian perusteella niputettuja omaisuuseriä, jotka on luokiteltu sellaisten mittareiden kuin markkina-arvon, likviditeetin ja analyytikkojen yksimielisyyden perusteella ja painotettu salkussa sen mukaisesti. Tutustu kaikkiin eToron sijoitussalkkuihin täällä.